Osallistu juhlaan ja nauti ohjelmasta
Kauppakeskus Plaza on sykkinyt Salon sydämessä jo 30 vuotta. Se on upea saavutus ja sen vuoksi kauppakeskuksessa juhlitaan synttäreitä 15.-17.9. Torstaista lauantaihin Plazassa on tarjolla upeita tarjouksia, arvontaa, elämyksiä sekä esiintyjiä.
Kolmeen vuosikymmeneen mahtuu paljon ja maailmakin on Plazan ja seudun asukkaiden ympärillä muuttunut. Näiden yhteisten vuosien ja kokemusten myötä Plazasta on tullut monelle Salon seudun asukkaista enemmän kuin kauppakeskus – se on Salon sydämessä sykkivä paikallinen elämyskeskus, kaupungin hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden edistäjä.
“Plaza valmistui lama-aikaan vuonna 1992 ja keskuksen menestymistä epäiltiin. Vähän samoin kävi korona-ajan synkimpinä hetkinä, mutta kulunut kesä ja ennätykselliset kuukaudet asiakasmäärissä sekä myynnissä ovat todistaneet, että Plazalla, kuten muillakin kauppakeskuksilla, on edelleen merkittävä rooli ihmisten elämässä”, kauppakeskusjohtaja Riikka Tuomainen iloitsee.
Plaza on myös siitä harvinainen kauppakeskus, että sieltä löytyy edelleen niitä ihan alkuperäisiä yrityksiä ja liikkeitä. Esimerkiksi Akupunktio & hieronta Minna on toiminut Plazassa sen avautumisesta asti.
“Tuntuu, että eihän siitä millään voi olla niin kauan aikaa, kun täällä aloitin. Mielestäni 30 on sen verran hieno ikä ja saavutus, että sitä pitääkin isosti juhlistaa. Tarjotaan ihmisille vähän erilaista kauppakeskuselämystä arjen keskelle”, akupunktiohoitaja Minna Tamminen kiteyttää.
Myös salolaisen perheyrityksen Kello ja Kulta Jokisen Timanttiset-liike on toiminut Plazassa koko kauppakeskuksen historian.
“Pelkkiä positiivisia asioita nousee mieleen näistä vuosista. Silloin aluksi liikkeessämme oli vain 44 neliötä, nyt jo pari sataa ja edelleen viihdytään hyvin.
Mielestäni parasta on, että myös asiakkaat viihtyvät. Tämä on selvästi ihmisille kohtaamispaikka, jonne tehdään treffit ja vietetään aikaa”, Kello ja Kulta Jokisen Veikko Jokinen toteaa tyytyväisenä.
Tule sinäkin mukaan Plazan syntymäpäiväjuhlille. Tutustu ohjelmaan, heittäydy juhlatunnelmaan ja tartu parhaisiin tarjouksiin Plazassa.
Kaikki syntymäpäivien tarjoukset löydät täältä>>
OHJELMA:
TORSTAI 15.9.
- MLL Varsinais-Suomen piiri klo 11-15:45
- Juontajana Tuomas Salminen klo 12-19.
- Synttärikakkukahvit 1.400 ensimmäiselle klo 14-18
- Vilpas pelaajaesittely klo 17:30.
PERJANTAI 16.9.
- Juontajana Tuomas Salminen klo 12-19.
- Ukrainalainen laulaja Olga Markova klo 15 ja 17.
- SaloJazz paikalla klo 15-19. Myynnissä festivaalilippuja ilman toimituskuluja.
LAUANTAI 17.9.
- Juontajana Esa Nummela klo 11-15:30.
- Salpan ja Vilppaan juniorit jakavat Plaza -ilmapalloja 200 ensimmäiselle klo 11–15.
- TV:stä tuttu Kaisla Sose / Mikko Töyssy esiintyminen klo 13 ja 15.
- SaloJazz esiintyy klo 12 ja 14.
Tervetuloa mukaan juhlimaan 30-vuotiasta Plazaa.